 |
|
Tiedotukset
TIEDOTTEET HARRASTAJILLE***
Tältä aukealta löytyy Järjestön tiedote, jonka on tehnyt järjestön tiedottaja Tommi Ylirönni.
Tiedote ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Ilmestymiskuukaudet ovat: Tammikuu, huhtikokuu, elokuu ja lokakuu.
(tiedote 1.10.2009)
Tervehdys!
Kesä on kääntynyt syksyksi ja vanhat sekä uudet harjoittelijat kansoittavat jälleen salit. Vuoden 2009 viimeinen valtakunnallinen tapahtuma, Finnish Open -turnaus, mitellään Porissa 12.12. Monimuotoisessa tapahtumassa kilpaillaan itsepuolustusnäytöksissä, nopeusmurskauksessa, mattopainissa ja korkeuspotkuissa. Tervetuloa mukaan vauhdikkaaseen tapahtumaan! Ennen Finnish Openia on järjestön puolelta luvassa myös ohjaajakoulutus marraskuussa.
Vuodesta 2010 muodostuu mielenkiintoinen hapkidon kannalta. Lajimme alkusysäyksestä Suomessa tulee nimittäin kuluneeksi 20 vuotta, eikä asiaa aiota ohittaa ilman juhlallisuuksia. Maaliskuun lopulla järjestetään suurleiri, jonne saapuu useita huippuopettajia Euroopasta ja USA:sta. Koko Porin urheilutalo on varattu tapahtumaa varten, ja viikonloppuna on huipputason opetuksen lisäksi luvassa gaala, jossa nähdään hapkido-näytöksiä meiltä ja maailmalta, sekä muuta ohjelmaa.
Rahoittaakseen tapahtuman järjestö on painanut hapkido-aiheisia kalentereita. Kalenterin hinta on 10 € ja myymällä 10 kalenteria harrastaja saa vapaalipun tapahtumaan. Tätä lukiessasi kalentereita on saatavilla seurojen ohjaajien kautta. Tartutaan kaikki toimeen ja luodaan tapahtumasta ikimuistoinen!
terveisin
Tommi Ylirönni (4. dan)
vpj. tiedottaja SSMHA
UUTISIA
Kansainväliset huippuopettajat vierailivat Suomessa
Kevät- ja kesäleireillä saatiin kuluneena vuotena nauttia huippuopetuksesta. Keväällä opetusta antoi sveitsiläinen Jürg Ziegler (9.dan) ja kesäleirillä irlantilainen, niinikään 9. danin suurmestari Massan Ghorban. Zieglerin opetus keskittyi enimmäkseen erilaisiin hallintaotteisiin ja Ghorban kävi läpi pystyottelutekniikkaa. Zieglerin leiristä on rajoitetun ajan saatavilla DVD-taltiointi, jota voi tiedustella esimerkiksi sähköpostitse osoitteesta tommi@hapkido.fi.
Uusia dan -arvoja myönnetty
Valtakunnallisella kesäleirillä myönnettiin 3. dan Helsingin Itsepuolustuskoulun pääopettajalle Timo Räkköläiselle sekä porilaiselle pitkän linjan harjoittelijalle Juha Lepistölle. Kevätleirillä korotettiin 1. danin arvoon Petri Kuusniemi Turusta sekä parkanolainen Niko Kyösti, ja kansainvälisellä kesäleirillä selvitettiin varsinainen dan -kokelaiden suma. Kokeen läpäisivät seuraavat henkilöt: Iiris Mononen (Vantaa), Kaisa Laine (Helsinki), Kari Nummi (Pori), Anna Nurminen (Vantaa), Arto Tolppanen (Turku), Mia Tommila (Pori) sekä Johanna Kuuri (Pori). Onnittelut kaikille!
*********************************
Tervehdys!
Kesä on kääntynyt syksyksi ja vanhat sekä uudet harjoittelijat kansoittavat jälleen salit. Vuoden 2009 viimeinen valtakunnallinen tapahtuma, Finnish Open -turnaus, mitellään Porissa 12.12. Monimuotoisessa tapahtumassa kilpaillaan itsepuolustusnäytöksissä, nopeusmurskauksessa, mattopainissa ja korkeuspotkuissa. Tervetuloa mukaan vauhdikkaaseen tapahtumaan! Ennen Finnish Openia on järjestön puolelta luvassa myös ohjaajakoulutus marraskuussa.
Vuodesta 2010 muodostuu mielenkiintoinen hapkidon kannalta. Lajimme alkusysäyksestä Suomessa tulee nimittäin kuluneeksi 20 vuotta, eikä asiaa aiota ohittaa ilman juhlallisuuksia. Maaliskuun lopulla järjestetään suurleiri, jonne saapuu useita huippuopettajia Euroopasta ja USA:sta. Koko Porin urheilutalo on varattu tapahtumaa varten, ja viikonloppuna on huipputason opetuksen lisäksi luvassa gaala, jossa nähdään hapkido-näytöksiä meiltä ja maailmalta, sekä muuta ohjelmaa.
Rahoittaakseen tapahtuman järjestö on painanut hapkido-aiheisia kalentereita. Kalenterin hinta on 10 € ja myymällä 10 kalenteria harrastaja saa vapaalipun tapahtumaan. Tätä lukiessasi kalentereita on saatavilla seurojen ohjaajien kautta. Tartutaan kaikki toimeen ja luodaan tapahtumasta ikimuistoinen!
terveisin
Tommi Ylirönni (4. dan)
vpj.
tiedottaja
SSMHA
UUTISIA
Kansainväliset huippuopettajat vierailivat Suomessa
Kevät- ja kesäleireillä saatiin kuluneena vuotena nauttia huippuopetuksesta. Keväällä opetusta antoi sveitsiläinen Jürg Ziegler (9.dan) ja kesäleirillä irlantilainen, niinikään 9. danin suurmestari Massan Ghorban. Zieglerin opetus keskittyi enimmäkseen erilaisiin hallintaotteisiin ja Ghorban kävi läpi pystyottelutekniikkaa. Zieglerin leiristä on rajoitetun ajan saatavilla DVD-taltiointi, jota voi tiedustella esimerkiksi sähköpostitse osoitteesta tommi@hapkido.fi.
Uusia dan -arvoja myönnetty
Valtakunnallisella kesäleirillä myönnettiin 3. dan Helsingin Itsepuolustuskoulun pääopettajalle Timo Räkköläiselle sekä porilaiselle pitkän linjan harjoittelijalle Juha Lepistölle. Kevätleirillä korotettiin 1. danin arvoon Petri Kuusniemi Turusta sekä parkanolainen Niko Kyösti, ja kansainvälisellä kesäleirillä selvitettiin varsinainen dan -kokelaiden suma. Kokeen läpäisivät seuraavat henkilöt: Iiris Mononen (Vantaa), Kaisa Laine (Helsinki), Kari Nummi (Pori), Anna Nurminen (Vantaa), Arto Tolppanen (Turku), Mia Tommila (Pori) sekä Johanna Kuuri (Pori). Onnittelut kaikille!
Tiedote 1/2009***
Sehe Bokmanee Bateuseyo!
(”Hyvää Uutta Vuotta” koreaksi)
Vuoden ensimmäisen tiedotteen ilmestymisajankohta lipsahti pöyristyttävän pitkälle, ja kaikki ovat varmaan jo ehtineet rikkoa uudenvuoden lupauksensa. Tavanomaisten höpinöiden sijaan on siis aika kiinnittää katse kevättalven tapahtumiin!
Sin Moo Hapkidon SM-kilpailut järjestetään lauantaina 21.3. Euran urheilutalolla. Kolmivaiheotteluissa menestyäkseen kilpailijan tulee osoittaa taitonsa pystyottelussa, mattopainissa ja itsepuolustekniikassa. Järjestön puolesta toivotan kaikki tervetulleiksi paikalle kilpailemaan tai kannustamaan suosikkejaan voittoon.
Huhtikuun 17. - 19. päivä sveitsiläinen suurmestari Jürg Ziegler ohjaa harjoitusleirin Porin Oriental -salilla. Sin Moo Hapkidon yhdeksännen danin mustan vyön lisäksi Zieglerillä on hallussaan lukuisia korkeita opettaja-arvoja muista kamppailulajeista. Ziegler onkin kysytty opettaja ympäri maailmaa, joten kannattaa käyttää tämä tilaisuus hyväksi ja osallistua leirille.
Tapahtumista saat lisätietoja tästä tiedotteesta, sekä ohjaajiltasi.
Menestyksekästä vuotta 2009!
SSMHA:n hallituksen puolesta
Tommi Ylirönni (4. dan)
vpj.
tiedottaja
UUTISIA
Finnish Open 2008 -tulokset löytyvät kilpailutoiminta -osiosta! Kiitokset kaikille osallistujille ja onnittelut menestyneille!
Uusia dan -arvoja valtakunnallisella vyötekniikkaleirillä
Valtakunnallinen vyötekniikkaleiri tammi-helmikuun vaihteessa keräsi puolitoista sataa hapkidon harrastajaa Porin Oriental-salille. Leirillä myönnettiin uusia dan-arvoja seuraavasti: Tommi Ylirönni (Tampere) 4. dan, Jarkko Blomqvist (Jyväskylä) 1. dan sekä Pekka Heininen (Pori) 1. dan. Lisäksi Jarkko Blomqvist valittiin vuoden harrastajaksi.
Onnittelut kaikille!
Tiedote 3/2008***
Annyeong !
Vuosi 2008 lähestyy loppuaan ja hiljalleen on aika virittäytyä vastaanottamaan seuraava vuosi uusine haasteineen. Vuoden 2009 alkupuolen merkittävin tapahtuma on Porissa 31.1.-1.2. järjestettävä valtakunnallinen vyötekniikkaleiri, jolla osanottajat pääsevät pieteetillä harjoittelemaan läpi kaikki seuraavaan vyöarvoon vaadittavat tekniikat suomalaisten mustan vyön haltijoiden opetuksessa. Suosittelen osallistumista leirille, sillä on usein hedelmällistä päästä näkemään myös muiden kuin oman opettajan tapaa toteuttaa hapkidoa. Muita opettajia ja harrastajia pääsee tapaamaan myös seurojen järjestämillä leireillä, joita loppu- ja alkuvuodesta on viljalti. Myös nämä leirit ovat avoimia kaikille harrastajille yli paikkakuntarajojen.
Loppuvuoden päättää järjestön puolelta Porissa lauantaina 13.12. järjestettävä Finnish Open -turnaus, jossa on mahdollisuus kilpailla nopeusmurskauksessa, mattopainissa, itsepuolustusnäytöksessä ja korkeuspotkuissa. Monimuotoinen kilpailu ei jätä yleisöä kylmäksi ja jos jättää, lämmön takaa kilpailun perään järjestettävä kaikille avoin pysty- ja matto-ottelutekniikkaosio.
Tuloksellista loppuvuotta!
SSMHA:n hallituksen psta
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
vpj.
UUTISIA
Valtakunnallinen kesäleiri oli menestys
Heinä-elokuun vaihteessa Porissa järjestetty valtakunnallinen kesäleiri keräsi pitkälti toistasataa osanottajaa. Päävastuu opetuksesta oli USA:sta saapuneella mestari Scott Yatesilla, joka pitää hallussaan 8. danin arvoa ja on yksi lajimme perustajan läheisimmistä oppilaista. Yatesin elävää harjoittelua korostava opetustyyli keräsi laajalti kiitosta, joten toivottavasti miestä nähdään Suomessa vastaisuudessakin. Hänen lisäkseen opetusta tarjosivat Rami Vainionpää (7. dan), Latvian Herman Mochalin (6. dan), Holger Wipfler (2. dan) Saksasta ja Timo Räkköläinen (2. dan).
Master -seminaari järjestettiin Turussa
Noin seitsemänkymmentä harjoittelijaa osallistui lokakuun alussa Turussa järjestetylle Master -seminaarille, jonka aihealueena olivat hapkidon asetekniikat. Opetuksesta vastasi lajimme kotimaan terävin kärki ja käsittelyssä olivat mm. pitkä ja lyhyt keppi, kävelykeppi, miekka, veitsi sekä naru. Palautetta leiristä voi käydä antamassa vaikka järjestön keskustelupalstalla osoitteessa www.hapkido.fi/foorumi!
Järjestön hallitus valittu tulevaksi kaudeksi
SSMHA:n sääntömääräisessä syyskokouksessa järjestön hallitukseen on tulevaksi toimikaudeksi valittu seuraavat henkilöt:
Puheenjohtaja: Rami Vainionpää (Pori)
Varapuheenjohtaja: Tommi Ylirönni (Tampere)
Sihteeri: Jaakko Huokkola (Turku)
Koulutusvastaava: Petri Raunio (Vantaa)
Juniori- ja kilpailuvastaava: Jarkko Kupiainen (Eura)
Tiedottaja: Tommi Ylirönni (Tampere)
Hallituksen jäsenet:
Teppo Honkasalo (Naantali)
Toni Koski (Raisio)
Toivotamme valituille menestystä heidän tulevissa tehtävissään!
Tiedote 2/2008***
Aloha!
Toistaiseksi kunnon kesäkelit ovat antaneet odotella itseään, mutta toivotaan, että niitä riittää heinä-elokuun vaihteessa.
Perinteinen kesäleiri järjestetään Porin Oriental -salilla ja Yyterin hiekkarannalla 31.7. - 3.8. Luvassa on palaneita hartioita, hiekkaa suussa ja alushousuissa, sekä erittäin tasokasta opetusta. Leirin pääopettajana toimii ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva Scott Yates (8. dan) USA:sta, joka on nykyään yksi lajimme perustajan läheisimmistä oppilaista. Yatesin ja lajimme suomalaisten huippunimien lisäksi opetuksesta vastaavat Herman Mochalin (6. dan) Latviasta sekä Saksan vahvistus Holger Wipfler (2. dan). Lisätietoa leiristä saat ohjaajaltasi ja sivua kääntämällä. Jos osallistut vain yhdelle leirille tänä vuonna, tule tälle!
Kesää ja kärpäsiä!
SSMHA:n hallituksen puolesta
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
UUTISIA
Lajimme perustaja vieraili Suomessa
Sin Moo Hapkidon perustaja Ji Han Jae opetti Suomessa 25. - 27. huhtikuuta järjestetyillä seminaareilla. Kaksi ensimmäistä päivää vierähtivät Porissa järjestömme vieraana ja sunnuntai Järvenpäässä Kwan Nyom -tyylisuunnan isännöimällä leirillä. Suomesta 72-vuotias doju jatkoi matkaansa Belgiaan. Toivottavasti hänen opetuksestaan saadaan nauttia Euroopassa vielä tulevaisuudessakin. Edellisen kerran Ji Han Jae opetti Suomessa viisi vuotta sitten.
Porin seminaarista on saatavilla kahden levyn DVD-tallenne, jota voi kysellä Tommilta sähköpostitse tommi@taistelija.com, puhelimitse 040 759 5958, tai leireillä hihasta nykimällä.
Tiedote 1/2008***
Leppeää lopputalvea!
Vaikkei vallitsevissa sääoloissa voitane varsinaisesti talven selän taittumisesta puhuakaan, piristyy toiminta lajimme piirissä kesää kohti.
Lauantaina 22. päivä maaliskuuta järjestetään Sin Moo Hapkidon SM-kisat. Lajimme Suomen mestaruuksista kisataan kolmivaiheottelussa, jossa osallistujien taidot punnitaan pystyottelu-, mattopaini- ja itsepuolustusosuuksissa. Osuuksien yhteenlaskettu pistemäärä ratkaisee voittajan. Kisakaupunkina toimii ensimmäistä kertaa Naantali.
Huhtikuussa on luvassa harvinaislaatuinen huipputapahtuma, kun tyylisuuntamme perustaja, modernin hapkidon isä, dojunim Ji Han Jae saapuu opettamaan Suomeen. Lauantaina 26.4. on avoin seminaaripäivä Porin Oriental -salilla ja sunnuntaina Järvenpäässä Piiroisen salilla. Edellisen kerran dojunim vieraili maassamme viisi vuotta sitten.
Tervetuloa mukaan tapahtumiin, joista lisätietoja saat sivua kääntämällä, ohjaajaltasi ja Järjestön nettisivuilta osoitteessa www.hapkido.fi!
Railakasta Rotan vuotta 2008
SSMHA:n hallituksen psta
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
UUTISIA
Finnish Open päätti vuoden 2007
Joulukuinen Finnish Open keräsi hienon osanottajajoukon. Kiitokset kaikille ja onnittelut sijoittuneille!
Tulokset löydät Kilpailutoiminta -osiosta!
Tiedote 3/2007***
Syvenevää syksyä!
Ihmisten palaillessa kesälomiltaan takaisin sorvin ääreen pursuavat kauppojen ja opistojen ilmoitustaulut, rohkaisten hyvin levänneitä sohvaperunoita aloittamaan uuden harrastuksen. Vaihtoehtoja löytyy posliininmaalauksesta kiinan kieleen, kiviterapiasta luovan elämäntaidon kursseihin. Mikäli kuitenkin kamppailu itseä vastaan – sitä huonompaa minää, joka treeneihin lähdön aikaan kuiskii korvaan sohvalle jäämistä puoltavia tekosyitä – kiinnostaa, suosittelen liikunnallista harrastusta. Jos ajatus myös muita vastaan kamppailemisesta tuntuu kiintoisalta, itsepuolustuslajit ja tätä kautta meidän lajimme, ovat yksi mahdollisuus muiden joukossa.
Rohkaisen kaikkia harjoittelemalla etsimään uusia puolia itsestään, sekä haastamaan myös kavereitaan mukaan peruskursseille, jotka aivan näillä hetkillä käynnistyvät eri puolilla Suomea. Joku minua viisaampi on joskus sanonut, että paras tapa oppia tuntemaan ihminen on kamppailla häntä vastaan. Toivon, että olisin keksinyt tuon sitaatin itse.
Vuoden viimeinen valtakunnallinen leiri leireillään 5. - 7. lokakuuta Jyväskylässä. Leirin teemana on asetekniikka ja ohjelmassa näin ollen tutustumista mm. miekkaan, puukkoon, pitkään ja lyhyeen keppiin, naruun ja kävelykeppiin lajimme kotimaisten huippukouluttajien johdolla. Lisätietoa saat tietenkin ohjaajaltasi, mutta muistahan klikkailla itsesi myös leirin infosivustolle osoitteessa www.jklhapkido.org/asetekniikkaleiri.html! Joulukuussa vuoden päättää perinteinen Finnish Open -turnaus, josta lisätietoja seuraa myöhemmin.
Kamppailullista loppuvuotta
SSMHA:n puolesta
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
UUTISIA
Euroopan pääopettaja vieraili Suomessa
Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna suomalainen Hapkido -kansa sai nauttia huipputasoisesta opetuksesta sveitsiläisen yhdeksännen danin arvon omaavan suurmestari Jürg Zieglerin tahdissa. Tuulahduksen leiritunnelmista saat surffailemalla Youtube.comiin ja näppäimellä hakusanat ”jurg ziegler hapkido” tai ”jurg ziegler kombatan”!
Ji Han Jae (10. dan) opetti Latviassa 26. - 27. toukokuuta
Lajimme perustaja, jo kunnioitettavaan 70 vuoden ikään ehtinyt do ju nim Ji Han Jae opetti ensimmäistä kertaa Latvian maaperällä toukokuun loppupuolella. Luonnollisesti paikalla oli myös vankka suomalaisedustus. Treenin kerrotaan olleen niin intensiivistä ja antoisaa, kuin vain lajin perustajan treeni voi olla. Syvän vaikutuksen suomalaisiin tekivät myös do ju nimin apuopettajat ja läheiset oppilaat, yhdysvaltalaiset kahdeksannen danin miehet Sean Bradley ja Scott Yates.
Neljästoista valtakunnallinen kesäleiri ohi onnistuneesti
Vaikka säät eivät leirillä suosineetkaan aivan edellisvuosien tapaan ja Yyterin hiekkarannat jäivät osaltamme koskemattomiksi, oli tunnelma leirillä jälleen erinomainen. Heinäkuun viimeisellä viikolla leiriläiset saivat neljän päivän tehoannoksen treeniä paitsi kotimaisten kouluttajien, myös itävaltalaisen Walter Hubmannin (8. dan), latvialaisen Herman Mochalinin (6. dan), valkovenäläisen Dimitri Ragunovichin (4. dan) ja saksalaisen Holger Wipflerin (2. dan) johdolla. Osallistujia leirillä oli pitkälti toista sataa.
Kesäleirille ovat perinteisesti kuuluneet myös dan -arvojen graduoinnit, eikä tämä vuosi ollut poikkeus. Suomalaista Hapkido -historiaa teki pitkän linjan harjoittelija ja opettaja Teppo Honkasalo suorittamalla ensimmäisen Suomessa myönnetyn 4. danin arvon. Porilaisen Kalle Yliluoman arvo puolestaan korotettiin toiseen daniin ja ensimmäisen danin arvon suorittivat hyväksytysti raisiolainen Toni Koski, turkulainen Mikko Hautala, Jarkko Kupiainen Eurasta, sekä porilaiset Anu Nelimarkka, Esa Valli, Jani Johansson ja Jusa Väistö.
Lämpimät onnittelut kaikille!
Tiedote 2/2007***
Varhaista kevättä!
Kevät ja kesä tuovat tullessaan Suomeen kaksi huippuluokan vierailevaa opettajaa Keski-Euroopasta. Vuodesta 1993 lähtien Suomessa lukuisia kertoja vieraillut sveitsiläinen suurmestari Jūrg Ziegler saapuu Poriin opettamaan huhtikuun loppupuolella. Ziegler pitää hallussaan Sin Moo Hapkidon yhdeksännen danin mustan vyön ja Euroopan pääopettajan vakanssin lisäksi lukuisia mestariarvoja muissa kamppailulajeissa, ja hän onkin haluttu opettaja ympäri maailmaa.
Viime vuoden kesäleirillä vieraillut irlantilainen mestari Massan Ghorbani (8. dan) voitti itselleen leiriläisten kunnioituksen kamppailutaidoillaan, rautaisella fysiikallaan, sekä ennen kaikkea välittömällä ja kannustavalla opetustyylillään. Huippuluokan vieralija on luvassa myös tämän vuoden kesäleirille, kun itävaltalainen mestari Walter Hubmann (8. dan) saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Jo 70-luvulla Hapkido -harjoittelunsa aloittanut Hubmann pitää hallussaan myös 7. danin mustaa vyötä filippiiniläisessä Kombatan -järjestelmässä.
Varmista paikkasi näissä huipputapahtumissa! Lisätietoja saat omilta ohjaajiltasi ja etusivun linkin takaa löytävästä leirimainoksesta.
Hyvää kevään ja kesän odotusta!
SSMHA:n puolesta
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
UUTISIA
Vyötekniikkaleirillä runsas osanotto
Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Porin Oriental -salilla oli tungosta, kun puolitoista sataa hapkidoinia jonotti valtakunnalliselle vyötekniikkaleirille. Suuren osanottajajoukon lisäksi vyötekniikkaleirillä on totuttu näkemään uusia dan-arvoja, eikä tämä vuosi ollut poikkeus. Jaakko Huokkola Turusta ja Tapio Heikkilä Porista korotettiin kolmannen danin arvoon. Lajitaustaa kummaltakin pitkän linjan harrastajalta löytyy jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Upouuden ensimmäisen danin mustan vyön lanteilleen puolestaan saivat jyväskyläläinen Ismo Manninen sekä turkulainen Maria Harkila.
Onnittelut uusille dan-arvoille!
Suomen mestaruudet ratkottiin maaliskuussa
Porin Oriental -salilla kilpailtiin lauantaina 24.3. Sin Moo Hapkidon Suomen mestaruuksista. Tulokset ovat nähtävillä Kilpailutoiminta- osiossa. Onnittelut mitalisteille ja kiitokset kaikille osanottajille!
Tiedote 1/2007***
Sehe Bokmanee Bateuseyo!
(”Hyvää Uutta Vuotta” koreaksi)
Tämän tiedotteen löytäessä tiensä näyttöpäätteellesi, eletään jo Sian vuotta 2007. Järjestön puolesta tahdon kiittää harrastajia taakse jääneestä vuodesta 2006, josta teidän kaikkien ansiostanne muovautui Suomen Hapkido-väelle jälleen merkityksellinen ja antoisa. Rakennetaan yhdessä tulevasta vuodesta vielä parempi.
Totuttuun tapaan alkuvuosi on käynnistyvien alkeiskurssien aikaa, joten juuri nyt on oikea hetki ylipuhua ystävät mukaan reipashenkisen ja antoisan harrastuksen pariin. Tai mikäli oma harjoittelu on ollut telakalla, on alkuvuosi perinteisesti myös lupauksien ja uusien alkujen aikaa. Tekniikoita voi palautella mieleen esimerkiksi helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Porissa järjestettävällä valtakunnallisella vyötekniikkaleirillä, joka on valtakunnallisista tapahtumistamme selvästi suosituin. Pidä siis huoli, että olet paikalla tapaamassa vanhoja ja uusia tuttuja!
Lisätietoja leiristä saat ohjaajaltasi, tämän tiedotteen painetusta versiosta, sekä klikkaamalla etusivun linkkiä!
Menestyksekästä vuotta 2007!
SSMHA:n puolesta
Tommi Ylirönni (3. dan)
UUTISIA
Master -seminaari '06 järjestettiin Turussa
Syksyn valtakunnallinen leiri, Master-seminaari, järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Turussa. 29.9. - 1.10 Virusmäentien salilla harrastajilla oli mahdollisuus tutustua Hapkidon asetekniikoihin lajin suomalaisten mustan vyön kantajien johdolla. Turun seura sai laajalti kiitosta hyvistä järjestelyistä, ja kiitoksista paras lieni runsas osanotto. Toivottavasti Turku isännöi valtakunnallisia seminaareja toistekin!
Perinteinen Finnish Open -turnaus päätti vuoden
Vuoden 2006 päätti keskusjärjestön tapahtumien osalta Porissa joulukuun 9. päivänä järjestetty perinteinen Finnish Open -turnaus. Vauhdikkaassa tapahtumassa kilpailtiin mattopainissa, korkeuspotkuissa, itsepuolustusnäytöksissä, asetekniikassa ja nopeusmurskauksessa. Mukana oli yli 40 kilpailijaa, ja on ilo huomata näidenkin karkeloiden tason kasvavan vuosi vuodelta.
Onnittelut sijoittuneille ja kiitokset kaikille mukana olleille!
Tulokset löytyvät "kilpailutoiminta" -linkin alta!
Tiedote 3/2006***
Tervehdys!
Kesän voidaan katsoa jo vaihtuneen syksyksi, ja harjoitussalit alkavat täyttyä niin vanhoista, kuin käynnistyvien peruskurssien myötä, uusista harrastajista. Toivotan keskusjärjestömme puolesta uudet harrastajat tervetulleeksi Hapkido-perheeseemme. Ehdoton edellytys kamppailutaidon vaikealla tiellä etenemiselle on jatkuva vuorovaikutus toisten harjoittelijoiden kanssa – sillä kaikki me voimme oppia toisiltamme jotain. Vanhojen harrastajien toivon löytävän harjoittelun tuoman ilon uudelleen, vanhaa osaamistaan vaalien ja sen päälle rakentaen.
Tämän tiedotteen ilmestyessä Turussa 29.9.-1.10. järjestettävä Master-seminaari on jo aivan käsillä. Opetuksesta seminaarilla vastaa lajimme suomalaisten mustien vöiden kärkikaarti ja teemana ovat Hapkidon asetekniikat. Järjestön puolelta tänä vuonna luvassa ovat vielä 4. – 5. marraskuuta Porissa järjestettävät C- ja B-koulutuspäivät, sekä vuoden päättävä Finnish Open -turnaus Porissa joulukuussa.
Lisätietoa näistä tapahtumista saat ohjaajiltasi.
Sykettä syksyyn!
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
SSMHA
UUTISIA
Massan Ghorbani (8. dan) vieraili kesäleirillä
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Porissa järjestetty perinteinen kesäleiri esitteli suomalaiselle Hapkido-väelle uuden mestarin maailmalta, kun Irlannin ja Iranin toiminnasta vastaava Massan Ghorbani saapui ensi kertaa maahamme opettamaan. Ghorbani omaa mittavan taustan myös muista lajeista, joten ei ollut ihme, että Porin Oriental –salilla ja Yyterin hiekkarannalla nähtiin neljän leiripäivän aikana yli sata harjoittelijaa, joita oli saapunut Suomen joka kolkan lisäksi Latviasta, Saksasta ja Venäjältä.
Leirin jälkeen tunteet olivat sekä mestari Ghorbanin että leirin osanottajien puolelta erittäin lämpimät ja herran seuraava Suomen vierailu lieneekin vain ajan kysymys…
Järjestö tuottaa Hapkidoa paperille ja TV-ruudulle
Mestari Rami Vainionpään (7. dan) järjestyksessään toinen Hapkidoa käsittelevä kirja on julkaistu. Vainionpään edellisestä teoksesta on aikaa vierähtänyt jo kymmenen vuotta. Uusi kirja sisältää syvennetyn ja ajan tasalle saatetun version ensimmäisestä kirjasta, Taivaallinen Taistelutaito. Näin ollen uuden kirjan nimi on Taivaallinen Taistelutaito II, johon on kylkiäisenä liitetty Hyol Do Bup, Vainionpään monumentaalisen laaja hermopisteitä, sekä niiden kamppailullisia ja hoidollisia käyttömuotoja käsittelevä teos.
Järjestö tuottaa parhaillaan SSMHA:n vyötekniikat valkoisesta ruskeaan vyöhön esittelevää neliosaista opetusvideosarjaa. Ensimmäinen DVD, joka käsittää keltaisen ja vihreän vyön tekniikat, on tällä hetkellä jälkituotantovaiheessa ja se julkaistaan Master-seminaarilla Turussa, jonka jälkeen sitä on mahdollista hankkia ohjaajien kautta. Jälkimmäiset osat julkaistaan talvella ja keväällä 2007.
Kysy lisätietoja tuotteista ohjaajaltasi!
Tiedote 2/2006***
Aloha!
Kesä on saapunut ja Hapkido-salit hiljentyvät odottelemaan vaakasuoria räntäsateita. Vaikka Suomen lyhyestä suvesta ymmärrettävästi halutaan nauttia, voidaan se tehdä myös Hapkidon merkeissä. Kesäkuun kolmantena viikonloppuna Porissa näin tehdään juniorien ehdoilla. Kaksipäiväiseen tapahtumaan, joka pitää sisällään harjoittelun lisäksi mm. pelejä ja junnujen SM-kisat, ovat tervetulleita kaikki vuonna 1991 ja sen jälkeen syntyneet Hapkidon harrastajat.
Kesän kohokohta Hapkidon piirissä on luonnollisesti perinteinen kesäleiri, joka järjestetään heinäkuun lopussa Porin Oriental –salilla ja Yyterin hiekkarannalla. Kansainvälistä väriä tapahtumaan tuo tänä vuonna ensi kertaa Suomeen saapuva Massan Ghorbani. Irlannin ja Iranin toiminnasta vastaava herra Ghorbani omaa Sin Moo Hapkidon kahdeksannen danin mustan vyön lisäksi tanakan taustan myös muista lajeista ja hänet tunnetaan maailmalla kannustavana ja taitavana opettajana.
Edellä mainituista tapahtumista saat lisätietoa näiltä sivuilta ja ohjaajaltasi!
Palaneita harteita, paarmanpuremia ja kaikkea muuta kesäistä
SSMHA:n puolesta toivottaa
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
UUTISIA
Järjestön kevätleirillä hyvä osanotto
Valtakunnallinen kevätleiri toteutettiin kotimaisin ohjaajavoimin kolmipäiväisenä maalis-huhtikuun vaihteessa. Runsaat seitsemänkymmentä harrastajaa hioi Jyväskylän Monitoimitalolla mattopaini- ja pystyottelutekniikkaa sekä hallintaotteita. Ensimmäistä kertaa valtakunnallista leiriä isännöinyt Jyväskylän seura sai laajalti kiitosta onnistuneista järjestelyistä.
SM 2006 järjestettiin Porissa
Sin Moo Hapkidon Suomenmestaruuskilpailut oteltiin lauantaina 29.4. Porissa. Kilpailuita hallitsivat Porin, Tornion, Vantaan ja Turun seurat. Kiitokset kaikille osanottajille ja onnittelut mitalisteille!
Tulokset löytyvät "kilpailutoiminta" -linkin alta!
Tiedote 1/2006***
Hyvää alkanutta vuotta!
Vuosi 2006 potkaistiin Hapkido-rintamalla käyntiin valtakunnallisella vyötekniikkaleirillä Porissa ja jatkoa seuraa maalis-huhtikuun vaihteessa Jyväskylässä. Järjestön kevätleiri toteutetaan tänä vuonna kotimaisin ohjaajavoimin, joihin voidaan jo melkein lukea myös latvialainen mestari Herman Mochalin (5. dan). Tapahtumaan suuntaavien kannattaa seurata leirille pystytettyä infosivua osoitteessa http://www.jklhapkido.org/kevatleiri ja kysyä lisätietoa omilta valmentajiltaan.
Sin Moo Hapkidon Suomenmestaruuksista kilpaillaan Porissa lauantaina 29. huhtikuuta. Aikaa harjoitella on siis vielä runsain määrin. Viime vuonna kilpailijoita oli yli kahdeksankymmentä. Toivottavasti näemme tänä vuonna vielä sankemman joukon hapkidoineja laittavan osaamisensa koetukselle hyvässä urheiluhengessä! Lisätietoja SM-kilpailuista valmentajiltasi ja SSMHA:n nettisivulta osoitteessa hapkido.fi.
Järjestön puolesta toivotan kaikki harrastajat lämpimästi tervetulleiksi edellä mainittuihin tapahtumiin!
Menestyksekästä koiran vuotta 2006!
SSMHA:n hallituksen psta
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
UUTISIA
Valtakunnallisella vyötekniikkaleirillä hyvä osanotto
Pitkälti toistasataa harrastajaa oli kokoontunut valtakunnallisen vyötekniikkaleirin viettoon tammikuun viimeisenä viikonloppuna Porin Oriental- salille. Perinteeksi muodostuneessa Vuoden Harrastajan valinnassa palkinnon pokkasi porilainen Jani Johansson, jonka omistautuminen lajille on vuonna 2005 ollut omaa luokkaansa.
Finnish Open 2005 tulokset
Perinteiseen Finnish Open – turnaukseen osallistui joulukuun toisena viikonloppuna yli 70 Hapkidon harrastajaa. Tulokset löytyvät kilpailut-osiosta!
Kiitokset kaikille osanottajille ja onnittelut sijoittuneille!
Tiedote 3/2005***
Syystervehdys!
Harrastuskauden ollessa vilkkaimmillaan ovat salit täyttyneet uusista ja vanhoista hapkidoineista. Uudet harrastajat, tervetuloa mukaan hyvän harrastuksen pariin ja vanhat parrat, koettakaahan pysytellä uusien perässä!
Vuoden 2005 päättää perinteinen Finnish Open – turnaus, joka järjestetään Porin Oriental – salilla lauantaina 10. päivä joulukuuta. Monimuotoisessa turnauksessa kilpaillaan mattopainissa, korkeuspotkuissa, itsepuolustus-näytöksessä, aseliikesarjoissa ja nopeusmurskauksessa. Kyseessä on siis vauhdikas ja yleisöystävällinen tapahtuma, johon kaivataan kilpailijoiden lisäksi myös kannustusjoukkoja!
Kun Finnish open on takana ja kinkut sulateltu, siirretään katse vuoteen 2006, jonka avaa valtakunnallinen vyötekniikkaleiri Porin Oriental – salilla 21. – 22. tammikuuta. Vyötekniikkaleiri on valtakunnallisista tapahtumistamme suurin ja suosituin, eikä ihme – ovathan leirillä opettajina kaikki suomalaiset aktiiviset mustat vyömme.
Molemmista tapahtumista löydät lisää tietoa sivua kääntämällä, ohjaajaltasi sekä Järjestön nettisivuilta osoitteessa www.hapkido.fi.
Loistokasta loppuvuotta!
SSMHA:n hallituksen psta
Tommi Ylirönni (3. dan)
Tiedottaja
UUTISIA
Kaksi uutta mustaa vyötä graduoitiin kesäleirillä 2005
Valtakunnallinen kesäleiri kokosi Porin oriental – salin matoille ja Yyterin hiekoille heinäkuun viimeisellä viikolla yli sata harrastajaa. Suomen lisäksi kansainvälistä väriä toivat joukkoon muutama harrastaja Latviasta ja Saksasta.
Lauantaipäivän aamuun kuuluu varsinkin kesäleirillä uusien dan – arvojen myöntäminen. Tällä kertaa ensimmäisen danin mustan vyön arvoon korotettiin rankkojen testauksien jälkeen helsinkiläinen Hannu Pirilä ja porilainen Juhani Koskiranta.
Uusia tuulia treeneihin leirillä saatiin Indonesiasta ja Japanista tutustuttaessa Pentjak Silatiin ja Bujinkan Budo Taijutsuun.
Onnittelut uusille daneille ja kiitokset kaikille osanottajille!
Master – seminaarilla hyvä osanotto
Ottelu– ja asetekniikkaan keskittynyt Master – seminaari järjestettiin lokakuussa Porissa. Opetuksesta leirillä vastasivat lajimme suomalaiset huiput, ja osanottajia tapahtumaan oli kerääntynyt kuudettakymmentä.
Nykyään Vantaalla valmentava pitkän linjan hapkido-harrastaja Petri Raunio korotettiin leirillä ansaitusti toisen danin arvoon.
Onnea Petelle ja kiitokset leiriläisille!
Tiedote 2/2005***
Tervehdys!
Kevätkaudella on toimintaa riittänyt ja tästä johtuen uutissivu natisee jälleen liitoksissaan. Kesän ajaksi salit rauhoittuvat harrastajien vetäytyessä latautumaan tulevan kauden ponnistuksia varten, mutta silti kannattaa pitää mielessä ainakin yksi tapahtuma.
Perinteinen Hapkidon kesäleiri kokoaa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna harrastajat ympäri maata nauttimaan Suomen lyhyestä kesästä ja tasokkaasta harjoittelusta. Kuten tapana on ollut, järjestetään kesäleiri tänäkin vuonna Porin Oriental-salilla, josta pyrähdetään välillä Yyterin hiekkarannalle hakemaan tunnelmia hieman erilaisesta harjoitteluympäristöstä. Luvassa on hieno tapahtuma, jota ei kannata päästää ohi! Leirimainoksen linkki löytyy etusivulta.
Nauttikaa kesästä, pysykää terveenä ja nähdään leirillä!
SSMHA:n hallituksen psta
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
UUTISIA
SUOMEEN HAPKIDON EM-HOPEAA
Kaksi vuotta sitten suomalaiselle Hapkido-väelle esitettiin kutsu tulla edustamaan maatamme Saksan Clarholzissa järjestettyihin Hapkidon EM-kilpailuihin. Skandinavian Sin Moo Hapkido-järjestö päätti koettaa kepillä jäätä ja lähettää ykkösnyrkkinsä matkaan. Tuolloin oli kotiin tuomisina värivöiden itsepuolustussarjasta pronssimitali. Tämän vuoden toukokuussa suomalaiset matkasivat samaisiin kisoihin paremmin valmistautuneina ja täynnä revanssihenkeä.
Graz, Itävalta.
International Hap-Ki-Do Cooperation oli valinnut tämänkertaisten EM-kisojensa pitopaikaksi Grazin, Styrian provinssin pääkaupungin Itävallassa. Alppien kainalossa sijaitseva Graz on 230 000:lla asukkaallaan Itävallan toiseksi suurin kaupunki pääkaupungin Wienin jälkeen.
Saavuimme Graziin jo kaksi päivää etuajassa, joten kilpailuihin valmistautumisen lomassa meillä oli aikaa olla myös rehellisesti turisteja. Mieleenpainuva kokemus oli kaupungin ehkä tunnetuimman maamerkin, Schlossbergin kukkulalla seisovan kellotornin valtaus. Jalat maitohapoilla istuskelimme upeista korkeuksista katselemassa, kuinka ilta kietoi syliinsä Euroopan kahden vuoden takaisen kulttuuripääkaupungin.
Upea elämys oli niinikään vierailu paikalliseen asemuseoon, Landeszeughausiin. Neljään kerrokseen varastoitu yli kolmenkymmenentuhannen esineen arsenaali on yksi maailman suurimmista keskiaikaisten aseiden ja haarniskojen kokoelmista. Teräkseen taottujen hiljaisten seurueiden keskellä aika ja paikka tahtoivat välillä päästä unohtumaan.
Itsepuolustusta, aseita ja murskausta
Euroopan mestaruuksista oli saapunut mittelemään yhteensä runsaat sataviisikymmentä hapkidoinia. Suomen lisäksi osanottajia oli Itävallasta, Saksasta ja Hollannista. Olipa tuomaristoon saapunut edustajia Meksikostakin.
Kisoissa kilpaillaan pareittain suoritettavassa itsepuolustusnäytöksessä, nopeusmurskauksessa, sekä pitkän kepin ja miekan liikesarjoissa. Kolmessa ensiksi mainitussa lajissa osanottajat on jaettu useaan eri kategoriaan vyöarvon ja harjoitusvuosien mukaan. Miekkatekniikkaa pääsevät esittelemään vain dan-arvon suorittaneet harrastajat. Itsepuolustusnäytöksessä ja yksin suoritettavissa asesarjoissa tuomaristolta ropisee pisteitä mm. esitetyn tekniikan vaikeusasteesta, virtaavuudesta ja vaihtelevuudesta, voimasta ja dynamiikasta sekä asenteesta.
Nopeusmurskauksessa ei vastoin yleisempää käytäntöä kilpailla murskattavan materiaalin määrässä. Tämän sijaan kilpailijan tulee murskata kuusesta valmistettu kaksi senttimetriä läpimitaltaan oleva levy, jota tuomariston puolueettomaksi julistama avustaja pitää ainoastaan peukalonsa ja etusormensa välissä. Näin ollen tekniikan on oltava räjähtävän nopea, oikein suoritettu ja tarkka. Kilpailussa on neljä kierrosta – lauta murskataan suoralla nyrkiniskulla, 180° potkutekniikalla, kämmensyrjäiskulla ja 360° potkutekniikalla. Jokaisella kierroksella kilpailijalla on vain yksi yritys ja epäonnistuminen tietää putoamista. Jokaisen murskatun laudan palaset mitataan ja murskattujen lautojen määrän ollessa tasan voittaja on se, joka on murskannut lautansa keskemmältä.
EM-kulta kiinni 2,3 senttimetristä!
Kisojen iloisimmasta suomalaisyllätyksestä vastasi porilainen Petri Alamäki (35) sijoittumalla mustien vöiden nopeusmurskauksessa hopealle. Kyseessä on äärimmäisen herkkä laji, jossa ennakkosuosikkeja on hyvin vaikeata asettaa. Monet kilpailijat näyttivät tiedostavan tämän ja pelasivat muuttujien suhteen todella varman päälle. ”Ei se ole syötävää”, huusi joku katsomosta kookkaan ja parrakkaan saksalaisen haistellessa ja koputellessa lautaa ennen suoritusta.
”Kun meitä oli enää kolme jäljellä, ajattelin että voiko tämä olla edes totta”, kertoo Alamäki, joka sijoittui edellisissä EM-kilpailuissa värivöiden sarjassa neljänneksi. Tuolloin hän putosi toisella kierroksella, mutta tämä kohtalo olikin tänä vuonna varattu edelliskisojen mustavöisten sarjan voittajalle! ”Tavoitteeksi asetin toiselta kierrokselta jatkoon pääsyn, mikä sitten ylittyikin huimasti. Toisaalta harmittaa, kun voittokin jäi kiinni vain parista sentistä, mutta onpahan ensi kerralla parannettavaa jos silloin pääsee mukaan”, Alamäki pohdiskelee. Viimeisellä kierroksella mukana olleista kolmesta kilpailijasta ei kukaan saanut viimeistä lautaansa murskattua ja näin ollen mitalikolmikon järjestys ratkaistiin mittanauhalla.
Nopeusmurskaus on Alamäen omien sanojen mukaan hänen päälajinsa, mutta myös itsepuolustusnäytöskilpailussa, johon mies omien sanojensa mukaan osallistui ”ikään kuin kylkiäisenä”, viides sija ylitti odotukset. ”Mustien vöiden kategoriaan osallistui 14 paria ja ajattelin, että jos kuuden tai seitsemän joukossa ollaan niin saavutus on jo hyvä”, Alamäki kertoo.
Pistesijoille itsepuolustuksessa ja aseissa
Mustien vöiden itsepuolustusnäytöskilpailussa Petri Alamäki ja turkulainen Jaakko Huokkola sijoittuivat viidensiksi. Porin seuran nuoret lupaukset, viisitoistakesäiset Jusa Väistö ja Jani Johansson sijoittuivat edistyneiden värivöiden sarjassa niinikään viidensiksi. Tulevaisuutta ajatellen tämä oli pojilta erittäin vahva näyttö. Torniolainen Tommi Ylirönni sijoittui dan-arvojen miekkatekniikkasarjassa neljänneksi ja pitkän kepin tekniikassa kuudenneksi. Jaakko Huokkolan napattua vielä miekkatekniikan viidennen sijan Suomen Turkuun oli aika kääntää keula kotia kohti.
Sin Moo Hapkidon Suomen päävalmentaja, porilainen Rami Vainionpää (38) oli suomalaisten näyttöihin tyytyväinen. ”Ensikisoissa Saksassa napsahti jo pronssia ja tällä kertaa mitalin väri vielä kirkastui”, Vainionpää iloitsee. ”Täkäläinen harjoittelutyyli tosin varmaan eroaa aika paljon meikäläisestä. Itsepuolustusnäytöksissä on kyllä todella kova taso, mutta taitaa esimerkiksi ottelupuoli jäädä täälläpäin vähemmälle”, Vainionpää myhäilee.
Joka tapauksessa suomalaisryhmälle jäi kisareissusta hyvä maku ja kotimatkalla jo pohdittiinkin taktiikkaa seuraaviin EM-kilpailuihin, jotka järjestetään vuonna 2007 Saksan Aachenissa.
Teksti: Tommi Ylirönni
SUURMESTARI ZIEGLER VIERAILI SUOMESSA
Euroopan Sin Moo Hapkido-järjestön päävalmentaja, sveitsiläinen Jürg Ziegler (9. dan) kokosi runsaan joukon osanottajia Porin Oriental-salilla järjestetylle leirille huhtikuun alussa. Huipputason opetuksesta pääsi viikonlopun aikana nauttimaan noin kahdeksankymmentä suomalaista ja latvialaista harrastajaa.
SM-KILPAILUISSA ENNÄTYSMÄÄRÄ OSANOTTAJIA
Huhtikuun viimeisenä lauantaina Uudenkaupungin urheilutalolle oli kerääntynyt lajin Suomen mestaruuksista kisaamaan 85 harrastajaa. Kilpailuissa oli edustettuna suomalaista hapkido-osaamista yli kymmenestä seurasta Helsingistä Tornioon saakka. Lajissa, joka ei varsinaisesti ole suuntautunut kilpailemiseen, tällainen osanottajajoukko on kunnioitettava saavutus.
Kolmivaiheottelu
”Hapkido ei ole kilpaurheilua, vaan itsepuolustuslaji”, Skandinavian lajipäällikkö Rami Vainionpää (38) painottaa. ”Kilpailutoiminta otettiin alun perin mukaan monipuolisempien harrastusmahdollisuuksien tarjoamiseksi. On kuitenkin ollut ilo seurata, miten toiminta on vuosien saatossa kasvanut ja kehittynyt eteenpäin”, Vainionpää kertoo. ”Onhan kilpaileminen sinänsä erinomainen tapa testata omat taitonsa ja nähdä miten pystyy pitämään itsensä kasassa paineen alla”, porilainen kuudennen asteen mustan vyön haltija jatkaa.
Suomen mestaruudet ratkotaan sin moo hapkidossa kolmivaiheottelulla. Tässä kamppailun triathlonissa kilpailijoiden osaaminen testataan pystyottelussa, mattopainissa ja itsepuolustustekniikassa. Kaikkien osa-alueiden menestys lasketaan lopuksi yhteen paremmuuden määrittelemiseksi. Pystyottelussa kilpailijat vaihtavat lyöntejä ja potkuja yrittäen tilaisuuden tullen myös tuomareiden arvostamaa heittoa tai kaatoa. Mattopainissa puolestaan osaamista peräänkuulutetaan hallinnassa, nivellukoissa ja kuristuksissa. Itsepuolustustekniikkaosuudessa kilpailijat esittävät tuomaristolle viisi ennalta sovittua tekniikkaa, joiden tulee olla mahdollisimman virheettömiä ja sujuvia.
Säännöistä ja sopimuksista
Pystyottelusäännöissä alapotkut sekä suorat potkut ja lyönnit päähän ovat kiellettyjä. Vartaloon kontaktia ei ole rajoitettu ja kilpailijat käyttävät suojapanssareita. Kontrolloidut kiertopotkut ja yläkoukut päähän on sallittu. Alun perin alapotkut ja suorat lyönnit olivat sallittuja, eikä kontaktia päähän ollut rajoitettu. Tästä kuitenkin aiheutui paljon loukkaantumisia ja kisojen osanottajamäärät olivat melko vähäisiä. ”Lisäksi nykyisillä säännöillä pääsee näkemään liikkuvampaa ja teknisesti tasokkaampaa ottelua”, Skandinavian Sin Moo Hapkido-järjestön kilpailutoimikunnan johtaja Jarkko Kupiainen (30) toteaa. Mattopainissa pisteitä saa hallitsevaan asemaan pääsystä, sekä selkeästä lukotuksen tai kuristuksen yrittämisestä. Luovutuksella tietenkin saa tämän osion kaikki pisteet plakkariinsa.
Säännöt on pyritty laatimaan siten, että mahdollisimman moni voisi pelottomasti tulla kisoihin. ”Mustien vöiden keskuudessa meillä näyttää vallitsevan sanaton sopimus, että SM-kisat jätetään värivöiden temmellyskentäksi”, Rami Vainionpää naureskelee. Tänä vuonna maamme lähes neljästäkymmenestä lajin mustasta vyöstä SM-kilpailuihin otti osaa yksi. ”Toisaalta, jos osanottajamäärät jatkavat kasvamista, voisimme tulevaisuudessa harkita sarjojen jakamista painoluokan lisäksi harrastusajan mukaan”, Vainionpää maalailee.
Mustelmia ja yhdessäoloa
Kisoissa nähtiin monia viimeiseen pisteeseen saakka käytyjä kamppailuja, eikä yleisön mielenkiinto taatusti päässyt hetkeksikään herpaantumaan. Vaikka otteluista ei vauhtia puuttunutkaan, ne käytiin rehdissä hengessä eikä lauantaipäivän kymmenissä otteluissa näkynyt vakavia loukkaantumisia. Mustelmiaan kilpailijat toki varmasti varovat muutaman päivän, mutta kontaktilajeissa tämä on selväkin asia. Monet osanottajat olivat ennestään tuttuja ja kisatapahtumaa väritti teeskentelemätön yhdessäolon ilo. Finaaliin valmistautuva ottelupari saattoi lämmitellä yhdessä kilpa-alueen reunalla jutustellen niitä näitä. Tällainen näky on tervetullut pilkahdus nykypäivän kovassa urheilumaailmassa.
Tulokset löytyvät kilpailutoiminta-linkin alta!
Teksti: Tommi Ylirönni
JUNNU-SM MITELTIIN KESÄKUUSSA
Lähes viisikymmentä nuorta harrastajaa kokoontui kesäkuun toisena lauantaina Porin Oriental-salille viettämään junnupäivää, joka iltapäivällä huipentui junioreiden SM-kilpailuihin. Kisailijoita oli paikalla Turusta, Vantaalta, Porista, Kankaanpäästä, Uudestakaupungista, Laitilasta ja Raumalta.
Tulokset löytyvät kilpailutoiminta-linkin alta!
Tiedote 1/2005***
Hyvää alkanutta vuotta!
Vuosi 2005 potkaistiin vauhdilla käyntiin tammikuun lopulla järjestetyllä vyötekniikkaleirillä. Lisää vauhtia harrastajat voivat hakea esimerkiksi suurmestari Jürg Zieglerin leiriltä huhtikuun alussa. Sveitsiläinen ”Salamanyrkki” on arvostettu kamppailulajien monitaituri, jonka tasokkaasta ja innostavasta opetuksesta suomalaiset Hapkidon harrastajat ovat päässeet viime aikoina nauttimaan vuosittain.
Oman osaamisensa tason harrastajat voivat testata Sin Moo Hapkidon huhtikuisissa SM-kilpailuissa, jotka järjestetään tänä vuonna Uudessakaupungissa. Suomen mestaruudet ratkotaan laskemalla yhteen kilpailijan menestys kolmella osa-alueella – taidot mitataan pystyottelussa, mattopainissa sekä itsepuolustustekniikassa.
Kummastakin tapahtumasta saat lisätietoa sivua kääntämällä, ohjaajaltasi tai keskusjärjestömme nettisivuilta osoitteesta www.hapkido.fi.
Alkeiskurssien myötä on joukkomme kasvanut taas uusilla, intoa täynnä olevilla harrastajilla. Toivon teille paljon antoisia ja oivaltavia hetkiä lajin parissa. Tervetuloa mukaan!
Menestyksekästä kukon vuotta 2005 kaikille uusille ja vanhoille harrastajille.
SSMHA:n hallituksen psta
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
UUTISIA
FINNISH OPEN PÄÄTTI VUODEN 2004
Perinteinen Finnish Open – turnaus kokosi joulukuussa Porin Oriental-salille kiitettävän määrän osanottajia ja kannustusjoukkoja. Valitettavasti turnauksen tulokset olivat tätä kirjoitettaessa jo kadonneet bittitaivaaseen. Pahoittelemme. Kömmähdyksestä huolimatta onnittelut mitalisteille ja kiitokset kaikille mukana olleille!
KAKSI UUTTA MUSTAA VYÖTÄ MYÖNNETTY VYÖTEKNIIKKALEIRILLÄ
Tammikuun toiseksi viimeinen viikonloppu oli omistettu perinteiselle vyötekniikkaleirille. Poriin oli tuttuun tapaan saapunut taitojaan hiomaan pitkälti toistasataa harrastajaa ympäri Suomea. Koulutuksesta leirillä vastasi iso kaarti suomalaisia mustan vyön haltijoita, joiden joukkoon nostettiin lauantaiaamuna kaksi uutta. Onnittelut Helsingin Itsepuolustuskoulussa harjoitteleville Tommi Kososelle ja Terhi Aallolle vaativan mustan vyön kokeen kiitettävästä läpäisemisestä!
Perinteiseen tapaan vyötekniikkaleirillä valittiin myös Vuoden Hapkido-harrastaja. Valinnan kriteereinä toimivat aktiivinen harjoittelu sekä osallistuminen leireille ja kilpailumenestys. Jyväskyläläinen Ismo Manninen luovutti kiertopalkinnon eteenpäin porilaiselle Anu Nelimarkalle. Onnittelut valinnasta, Anu!
Tiedote 5/2004***
Anjonng!
(tuttavallinen tervehdys koreaksi)
Vuosi kallistuu kohden loppuaan, mutta Hapkidon piirissä toiminta on vilkkaimmillaan – paitsi valtakunnallisten tapahtumien, myös eri paikkakunnilla järjestettävien vyökoeleirien myötä.
Lauantaina 11.12. Porin Oriental-salilla kamppaillaan paremmuudesta Hapkidon eri osa-alueilla lähes laidasta laitaan. Kyse on tietenkin perinteisestä Finnish Open-turnauksesta, jossa kilpailla voi mattopainissa, nopeusmurskauksessa, itsepuolustusnäytöksessä, miekkaliikesarjassa tai pitkän kepin liikesarjassa. Lisää pontta kilpailijoiden ponnistuksiin tuonee tieto siitä, että turnauksen parhaat kilpailijat lähtevät toukokuussa 2005 Itävaltaan edustamaan maatamme Hapkidon Euroopan mestaruuskilpailuissa. Seikkaperäiset kilpailusäännöt löytyvät keskusjärjestömme nettisivuilta osoitteesta www.hapkido.fi.
Vuoden 2005 käynnistää leiririntamalla tammikuun 22. – 23. päivä Porin Oriental-salilla järjestettävä valtakunnallinen vyötekniikkaleiri. Ohjaajina leirillä toimivat tuttuun tapaan lähes kaikki lajimme suomalaiset mustan vyön kantajat ja tämä talvinen tapahtuma onkin neljästä valtakunnallisesta leiristämme ehdottomasti suosituin.
Kaikki harrastajat ovat kumpaankin tapahtumaan enemmän kuin tervetulleita!
Menestyksekästä loppuvuotta
SSMHA:n hallituksen psta
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
Uutisia
Master-seminaari ohi onnistuneesti
Porin Oriental-salilla 9. – 10. Lokakuuta järjestetty Master-seminaari kokosi selvästi viimevuotista paremman osanoton. Suomalaisten vetäjien johdolla Hapkidon asetekniikoihin perehtyi tiiviinä viikonloppuna yli viisikymmentä harrastajaa. Opetusta oli saatavilla niin puukko-, kävelykeppi-, kuin huivitekniikassa unohtamatta myöskään pitkää ja lyhyttä keppiä sekä miekkaa.
Neljä uutta dan-arvoa myönnetty
Porilaiset Matti Raak ja Tomi Harell on korotettu toisen danin mustan vyön arvoon Sin Moo Hapkidossa. Matti on aloittanut harjoittelun syksyllä 1993. Mieleenpainuvimmat kokemukset hänen Hapkido-uraltaan ovat mustan vyön suorittaminen vuonna 2000 sekä sveitsiläisen Jürg Zieglerin (9. dan) leirit ylipäätään. Tomin Hapkido-harjoittelu alkoi vuonna 1997. Parasta harjoittelussa ja opettamisessa hänen mielestään on mahdollisuus tutustua uusiin ja erilaisiin ihmisiin. Lisäksi Marko Wideman ja Ville Wahlman Porista ovat suorittaneet ensimmäisen danin mustan vyön. Onnittelut kaikille neljälle!
Tiedote 4/2004***
Tervehdys!
Sisäliikuntakauden alkua odotellessa saamme toivottavasti vielä nauttia muutamasta aurinkoisesta päivästä. Jos ei ole ollut kuluneena kesänä säihin luottaminen niin siihen voi ainakin luottaa, että eletään aikoja jolloin peruskurssit alkavat pyörähdellä käyntiin. Nyt on siis oivallinen ajankohta puhua ystävät ja itsensä ympäri – vanhat ja uudet harrastajat, tervetuloa haastamaan itsenne Hapkidon parissa!
Seuraava valtakunnallinen tapahtuma on Porissa 9. – 10.10. järjestettävä Master-seminaari, jossa osanottajat pääsevät tänä vuonna tutustumaan asetekniikoihin.
Antoisaa loppukesää
SSMHA:n hallituksen psta
Tommi Ylirönni (3.dan)
tiedottaja
UUTISIA
Kesäleiri keräsi hyvän osanoton
Kuutisenkymmentä innokasta harrastajaa eri puolilta Suomea kokoontui 29.7. – 1.8. Poriin kesäleirille. Vaikka säät eivät suosineet aivan totuttuun tapaan, tunnelma leirillä oli jälleen kerran vertaansa vailla. Opetuksesta vastasivat lajin kotimaiset huiput sekä mestari Herman Mochalin Latviasta. Uutta väriä harjoitteluun saatiin turkulaisen Marko Kaupin ohjaamista harjoituksista, joissa tutustuttiin japanilaiseen Taidoon.
Kaksi uutta mustaa vyötä myönnetty
Raumalaisen Jari Huvituksen vyön väri tummeni ensimmäiseen daniin Latviassa heinäkuun alkupuolella järjestetyllä leirillä. Petri Alamäki Porista puolestaan vastaanotti mustan vyönsä mestari Vainionpäältä Porin kesäleirillä.
Seuraavassa pienimuotoisen haastattelun pohjalta koostetussa tekstissä miesten mietteitä lajista:
SE OIKEA HARRASTUS LÖYTYI KYPSÄLLÄ IÄLLÄ
Rauman Hapkido-seuran toiminnasta vastaava Jari Huvitus aloitti harrastuksensa Porissa syksyllä 1996 seuran ensimmäisellä seniori-ikäisille suunnatulla alkeiskurssilla. ”Sali sijaitsi silloin Satakunnankadun Teollisuustalossa erittäin ankeassa tilassa. Tilanpuutteen vuoksi jouduimme usein harjoittelemaan synkän käytävän betonilattialla, jossa ajastin vähän väliä sammutti valot”, Jari muistelee.
Vaikka harjoitteluolosuhteet eivät olleet kummoiset, mies viihtyi uuden lajin parissa ensi hetkistä lähtien paremmin kuin aikaisemmin kokeilemiensa judon ja nyrkkeilyn. ”Judosta pidin kovasti, mutta ohjaajan asennevamma teki harjoittelusta vastenmielistä. Nyrkkeilyn jouduin lopettamaan, koska siinä akillesjänteeni rasittuivat ja tulehtuivat lopulta niin pahaan kuntoon, etten päässyt kävelemään”, Jari kertoo. Syyksi Hapkidon parissa viihtymiseen Jari sanoo harrastajaporukan loistavan yhteishengen.
Mahdollisuus tavata paljon erilaisia ihmisiä Suomesta ja ulkomailta onkin Jarin mielestä yksi harrastuksen hienoimmista puolista. Suurimman vaikutuksen häneen on tehnyt suurmestari Yung T. Freda (9.dan) USA:sta. ”Se oli kuin halonisku takaraivoon, sinä päivänä elämäni muuttui pysyvästi”, Jari kuvailee ensimmäistä tapaamistaan suurmestarin kanssa 90-luvun loppupuolella. Häneltä saamiaan oppeja Jari pyrkii käyttämään tullakseen kokonaisvaltaisesti paremmaksi ihmiseksi.
HAPKIDO ON ALAMÄEN PERHEEN YHTEINEN HARRASTUS
Porilainen Petri Alamäki aloitti Hapkidon kuusi vuotta sitten ollessaan 28-vuotias. Parhaiksi kokemuksikseen lajin parista Petri mainitsee alun vaikeuksien voittamisen. ”Oli mahtavaa huomata pystyvänsä tekemään erikoispotkuja ja heittoja ja tulemaan niistä alas, koska olen ollut koko ikäni kankea kuin rautakanki”, Petri kuvailee. Myös lajien suurmiesten, Ji Han Jaen (10.dan), Yung T. Fredan (9.dan) ja Ken MacKenzien (8. dan) tapaaminen on ollut mieleenpainuva kokemus.
Suurimman vaikutuksen Petriin on kuitenkin tiedoillaan, taidoillaan ja persoonallaan tehnyt sveitsiläinen Jürg Ziegler (9.dan), lajimme Euroopan päämies. Nähtyään hänen pitämänsä harvinaislaatuisen näytöksen Skandinavian Sin Moo Hapkido-järjestön 10-vuotisjuhlagaalassa Porin urheilutalolla Petri on itsekin innostunut kokeilemaan nopeus- ja näytösmurskauksia.
Myös Petrin jälkikasvu viihtyy lajin parissa. 15-vuotias Janne Alamäki on ehtinyt harrastaa Hapkidoa jo kahdeksan vuotta ja kuusivuotias Juho-poikakin jo kolme vuotta. Tytär Janinan Hapkido-ura ikävä kyllä katkesi kolmen harjoitusvuoden jälkeen.
Tiedote 3/2004***
Hyvää alkukesää!
Viime tiedotteesta on taas päässyt vierähtämään tovi ja paljon on ehtinyt tapahtua. Heinä-elokuun taitteessa Hapkido-harrastajat suuntaavat kansainväliselle kesäleirille, joka järjestetään perinteiseen tapaan Porissa ja Yyterin hiekkarannoilla. Luvassa on palaneita harteita, hiekkaa alushousuissa sekä tietenkin harjoittelua ja lämpimiä kesämuistoja! Leirimainos löytyy sivua kääntämällä.
Parhainta jatkoa.
SSMHA:n hallituksen psta
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
UUTISIA
Suurmestari Ziegler vieraili Suomessa
Sin Moo Hapkidon Euroopan päämies, sveitsiläinen Jürg Ziegler (9. dan), ohjasi Porissa kolmen päivän leirin huhtikuussa. Osanottajia tapahtumassa oli nelisenkymmentä. Ziegler on viime aikoina vieraillut maassamme vuosittain.
Vyötekniikat uudistuvat vuoteen 2005 mennessä
Skandinavian Sin Moo Hapkido-järjestö ry:n graduointivaliokunta on julkistanut kuluvan vuoden alusta saakka työn alla olleen vyötekniikkauudistuksen. Kaikki seurat olivat edustettuna Porissa lauantaina 12.6. uusien tekniikoiden esittelytilaisuudessa. Uudet tekniikat otetaan graduoinneissa käyttöön vuoden 2005 alusta.
Tiedote 2/2004***
Tervehdys!
Toiminta Hapkidon piirissä piristyy sitä mukaa kun yöpakkaset luovuttavat jalansijaa kevätauringolle. Sin Moo Hapkidon kolmivaiheottelun SM-kilpailut järjestetään Porissa lauantaina 27.3. 2004. Tapahtumaan ovat kaikki harrastajat tervetulleita testaamaan taitojaan ja suotavaa on tuoda paikalle myös kannustusjoukkoja!
Huhtikuu polkaistaan käyntiin huipputapahtumalla – yksi maailman arvostetuimmista taistelutaitojen opettajista, suurmestari Jürg Ziegler saapuu Sveitsistä Suomeen ohjaamaan kolmen päivän harjoitusleirin Porin Oriental-salilla. Sin Moo Hapkidon yhdeksännen danin mustan vyön ja Euroopan pääopettajan vakanssin lisäksi Zieglerillä on hallussaan uskomaton määrä korkeita vyöarvoja muissa taistelulajeissa. Murskauksessa sveitsiläinen ”Salamanyrkki” on niinikään moninkertainen ennätysmies. Tarvinneeko siis mainitakaan, että kyseessä on tapahtuma, josta ei kannata jäädä sivuun!
Hyvää kevään odotusta!
SSMHA:n hallituksen psta
Tommi Ylirönni (3. dan)
tiedottaja
Uutisia
Valtakunnallinen vyötekniikkaleiri keräsi runsaan osanoton
Perinteinen vyötekniikkaleiri järjestettiin 31.1. – 1.2. 2004 Porin uudella Oriental-salilla. Lähes kaksisataa Hapkido-harrastajaa oli todistamassa, kun lauantaiaamuna lajiimme vyötettiin kaksi uutta mustan vyön haltijaa – tamperelainen pitkän linjan harrastaja Matti Rimpilä sekä porilainen Kalle Yliluoma. Vielä pidemmälle edeltävien päivien rankassa testauksessa venyivät Tapio Heikkilä Porista ja Ilari Juslén Tampereelta – heidän vyöarvokseen vahvistettiin tilaisuudessa 2. dan. Onnittelut kaikille!
Vuoden 2003 Hapkido-harrastajaksi valittiin tänä vuonna jyväskyläläinen hard core-leireilijä Ismo Manninen ja vuoden Hapkido-seuran palkinnon kävivät pokkaamassa Jaakko Huokkola, Teemu Lundgren ja Lenita Säilä Suomen Turusta. Opetuksesta olivat leirillä huolehtimassa lähes kaikki lajimme suomalaiset mustan vyön kantajat, joten tapahtumasta muotoutui totuttuun tapaan antoisa kokemus kaikille osanottajille.
|
 |